Oulun kulttuurikaupungin avajaiset

Oulussa vietetään tänä viikonloppuna perjantaista 16.1.- sunnuntaihin 18.1. kulttuuripääkaupungin avajaisia. Vuosi 2025 kului kaupungin valmistelussa avajaisia varten ja pian pääsemmekin näkemään ja kokemaan kovan työn tuloksen. Mutta mitä on kulttuuri? Kulttuuri voi tarkoittaa monia asioita ja se on aika laaja käsite. Lyhyesti se on ihmisten tai yhteisön arvojen, taitojen, uskomusten ja elämäntapojen luoma kokonaisuus, mikä siirtyy sukupolvelta toiselle. Kulttuuri sisältää myös taiteita, kirjallisuutta ja musiikkia ja näitä pääsemme näkemään laajalti Oulun kulttuurikaupunki vuoden aikana.

Kuvaaja: Linnea Laatikainen

Kuvaaja: Linnea Laatikainen

Avaushetki pidetään Oulun kauppatorilla perjantaina kello 16.00, kun tasavallan presidentti Alexander Stubb saapuu avaamaan kulttuuripääkaupunkivuoden. Avauksen jälkeen Turun joulurauhan julistaja Mika Akkonen tulee julistamaan Oulurauhan.

Avajaisfestareilla ei varmasti jää tekemisestä puutetta, sillä ohjelmaa löytyy yli 20 tapahtumapaikasta ympäri Oulun keskustaa. Tapahtumia on lähes 200 ja sieltä löytyy niin  lapsille kuin vanhemmalle väestölle tekemistä ja nähtävää. Tapahtumia löytää mm. Rotuaarin aukiolta, Kauppatorilta, Valveelta, Oulun kaupungintalolta, Pekurista, Kauppakeskus Valkealta ja monista muista paikoista niin sisätiloissa kuin ulkoa. Suurin osa tapahtumista viikonlopun aikana ovat pääsymaksuttomia ja ikärajattomia.

Kuvaaja: Pia Kuha

Torilla tapahtuu myös paljon viikonlopun aikana ja perjantai illan aikana siellä esiintyy mm. Saara Aalto, Terje Isungset, Avalanche sekä Frozen People festivaalin Dj:t. Jos taas suuntaat rotuaarillepäin, lavalla on nähtävissä ja kuultavissa Junna, Sana, Anne-Mari Kivimäki ja hakosalo_tuohino sekä viihdekuoro Iso Ilo. Valkean lavalla on enemmän toimintaa, niin lapsia kuin aikuisia siellä viihdyttää Flow-Sirkus. Lisäksi pääset ihailemaan baletti esityksiä sekä kuuntelemaan räppäri Stepaa. Pekurista löydät Oulu 2026 -alueen kuntien omaa ohjelmistoa.

Vaikka et kerkeäisi vielä tänä viikonloppuna mukaan tapahtumiin ja festareille, älä huoli, sillä tapahtumia on pitkin tulevaa vuotta. Helmikuun aikana Nallikarissa 11.-15.2.2026 järjestetään Nallikari Snow Fest. Koko perheen tapahtumassa pääset ihailemaan ulkoilmagalleriaa ja upeita lumiveistoksia. Veistokset ovat nähtävillä niin kauan kuin talvea riittää. Heti Nallikari Snow Festin jälkeen järjestetään jäätalkoot 18.2.-27.2.2026, tapahtumassa rakennetaan jääsauna yhteistyöllä paikallisten ja vierailijoiden kanssa. Sauna on myöhemmin avoinna kaikille. Talviuinnin MM-kilpailu taas järjestetään maaliskuussa 2.-8. päivä. Kisoihin osallistuu lähes 2000 ihmistä yli 40 eri maasta.

Alkuvuodesta pääsemme myös tutustumaan saamelaisten kulttuuriin taiteen, musiikin ja kansallispäivän parissa. Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta ja silloin on luvassa paljon erilaista nähtävää ja koettavaa. Valvesalissa pääset tutustumaan historiaan, taidemuseolla voit ihailla saamelaista taidetta ja kirkossa kuulet saamenkielisiä virsiä.

Paljon mielenkiintoisia tapahtumia löytyy kaikenlaisille ihmisille ympäri vuoden. Jos haluat nähdä mitä kaikkea vuoden aikana on tarjolla, ohjelmiston löytää Oulu 2026 nettisivuilta. Oulun lisäksi ohjelmaa järjestetään 39 eri kunnassa ja kaupungissa.

Kuvaaja: Tero Suutari

Artikkelin kuvan on ottanut Harri Tarvainen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *